Kaksikielisissä JuuriJuhlan klubi-iltamissa päästään musiikin siivin aurinkoisen saaristomme tunnelmiin. Esiintymässä ovat Aspö Spelmän sekä Maria Kalaniemi & Pekka Pentikäinen.
Iltamien aluksi on konsertti, ja lopuksi päästään tanssimaan. Thorstorpissa on tarjolla myös puffetti.
Aspö Spemän
Aspö on pieni musiikillinen saari Saaristomerellä. Saarella asuu vuoden ympäri kymmenkunta asukasta, mutta kesäisin saari täyttyy niin veneilijöistä kuin mökkeilijöistä. Musiikki on Aspössä jokapäiväinen osa kesävieraiden tunnelmaa. Aspön juhannus ja Musiikkipäivä ovat legendaarisia juhlia, jotka ovat täynnä musiikkia.
Aspön saarella on musiikkia harrastettu kauan, se on osana ihan jokapäiväistä elämää. Nykyäänkin musiikin harrastus kulkee siellä sukupolvelta toiselle. Saarelta on kotoisin mm. Aspö-Erikinä tunnettu viulisti ja mestaripelimanni. Vuonna 2022 sai toinen aspöläinen, Tore Johansson, mestaripelimannin arvon.
Aspö Spelmän -yhtyeen ytimen muodostavat Johanssonin perhe, Tore, Markus ja Johan. Mukana on vaihtelevasti myös muita soittajia perhepiiristä. Heidän konsertissaan soivat saariston perinteiset ja tuoreemmat kappaleet saariston omalla tyylillä soitettuna. Aspö Spelmän teki levyn vuonna 2026.
Soittajat
Mestaripelimanni Tore Johansson, haitari
Markus Johansson, haitari
Johan Johansson, haitari
Aada Ala-Tala, viulu
Linda Johansson, viulu
Leo Johansson, haitari
Maria Kalaniemi & Pekka Pentikäinen
Espoolainen pelimanni ja harmonikkataiteilija Pekka Pentikäinen on purjehtinut saaristoa ristiin rastiin ja hänen mansikkapaikakseen on muodostunut kaunis Aspön saari keskellä Saaristomeren kansallispuistoa.
JuuriJuhla-RotFestin taiteellinen johtaja Maria Kalaniemi, espoolainen harmonikkataiteilija hänkin, on niin ikään ihastunut ikihyviksi kauniiseen saaristoomme. Suosikkipaikkoja ovat Aspö ja Utö, joissa tulee vietettyä pidempiäkin aikoja niin kesällä kuin talvella, samalla uusia musiikillisia inspiraatioita löytäen.
Näiltä saarilta on Pekan ja Marian sormiin tarttunut lukuisia saariston sävelmiä, joita kuullaan tässä konsertissa.
Thorstorp, Vanha maantie 12, 02650 Espoo
Liput 15 ovelta